• INFO
  • MUOTI JA TYYLI
  • RUOKA JA LEIVONTA
  • VAPAA-AIKA
  • KOTI JA SISUSTUS
  • KAUNEUS

Jaana Alapulli

TAVOITTEEN OSITTAINEN TOTEUTUMINEN, SIITÄ OPPIMINEN JA TALLIPIHAN SUKLAAPUOTI

19.1.2025

Yhtenä vuoden 2025 tavoitteenani oli olla herkkulakossa tammikuun alusta talviloman alkuun eli noin kuusi viikkoa. Voin todeta heti, että en onnistunut tässä sataprosenttisesti, vaikka halusin ja uskoin niin käyvän. Olen syönyt pienen määrän herkkuja, mutta olen silti todella tyytyväinen itseeni. No minkä ihmeen takia olen tyytyväinen, vaikka voisi ajatella, että epäonnistuin? Taustasta sen verran, että olen syönyt aina pääsääntöisesti terveellisesti, mutta en ole pystynyt syömään herkkuja kohtuudella vuosiin. Jos kaapissa on ollut vaikkapa karkkipussi, olen syönyt sen heti loppuun. Olen ajatellut, että tätä tekee mieli, mutta tämä on paha asia, josta täytyy hankkiutua nopeasti eroon syömällä se itse, ja mahdollisimman nopeasti. Aika huono ja outo suhtautuminen siis. Herkkujen syömisen jälkeen on harmittanut tosi paljon se, etten mahda mitään itselleni enkä pysy päätöksessä, ja toimin järkevän tiedon vastaisesti. Nyt opin, että kohtuullinen tapa herkkuihin suhtautumisessa ja niiden syömisessä voisi toimia kohdallani, ja pystyn todistetusti toimimaan näin🍬🍭🍫🍦. Ennen kaikkea pystyn olla moittimatta itseäni, ja kääntämään tämän pienen epäonnistumisen positiiviksi! Älä siis lannistu tai ole surullinen, vaikka et pääse täydellisesti johonkin asettamaasi tavoitteeseen, sillä voit löytää matkan varrelta jotain todella arvokasta ja hyödyllistä ❤️

Usko, että jatkan tällä hyvin kohtuullisella herkkujen määrällä siitäkin huolimatta, että käytiin perheen kanssa eilen Tallipihan Suklaapuodissa Tampereella. Paikka oli meille uusi, vaikka Tampereella on tullut käytyä jonkun verran, sillä miehen vanhemmilla on siellä asunto. Tallipihan alue on todella viehättävä, ja moni teistä on siellä varmaan vieraillutkin. Kyseessä on kaunis, kompakti alue, jossa on puoteja ja kahvila. Ja miten söpöä, että joulutunnelma oli säästetty vielä. Tänne olisi kiva päästä uudestaan vaikkapa pääsiäisen aikaan!



Ja lopuksi vielä ihanat pääsiäiskoristeet, jotka löytyivät menomatkalla ABC Tiiriön sisustuspuodista. En yleensä käy huoltoasemien myymälöissä, mutta ainakin nyt kannatti poiketa!


Kiitos kun luit ❤️ Onko sulle jotain hyviä oppeja tai oivalluksia?

Leave a Comment LABELS ~ Vapaa-aika

SHARE >>

KIITOS 2024

30.12.2024

Vuosi on päättymässä, ja moni on jakanut sen kunniaksi ajatuksia kiitollisuudesta, onnistumisista ja mikseipä myös haasteistakin. Niitä on ollut kiva lukea, ja niistä innostuneena päätin tehdä pienen koosteen omasta vuodestani. Minulla oli mielessä seitsemän pienempää kokonaisuutta, mutta päätinkin koostaa niistä kolme teemaa. Tervetuloa lukemaan vuoden 2024merkityksellisistä kokonaisuuksista ⭐


Yhdessä kokemisen ja tekemisen merkitys. Yksi päällimmäisitä onnellisuuden aiheista on ollut vapaa-aika perheen kanssa. Ollaan mm. ulkoiltu, urheiltu ja matkusteltu neljästään sekä pienemmillä koonpanoilla. Koirakin on päässyt mukaan aina kun ollaan liikuttu Suomessa. Vierumäki on meidän suosikki kotimaan kohteista. Ylitse kaikkien muistojen menee ehdottomasti helmikuinen lomamatka Barcelonaan. En ollut käynyt kyseisessä kaupungissa aiemmin, mutta siitä tuli heti suosikkini, jonne on pakko päästä uudestaan.

Matkojen lisäksi arki on mukavaa. Meillä on myös paljon rutiineja, joista tykätään tai joiden noudattaminen on järkevää. Esimerkiksi sunnuntai-iltaisin siivotaan. Sekin on ihanaa, että on samanlainen siisteyskäsitys, eikä meillä tule riitaa kotitöiden jakamisesta. Usein paistetaan lettuja siivoamisen jälkeen.

Toki vuoteen on mahtunut vaikeita ja raskaita hetkiäkin. Neljättä luokkaa käyvän kuopuksen koulunkäynti on haastanut ja vaatinut koko perheen panostusta. Siitäkin on selvitty, ja koulunkäynti on menossa jollain tapaa parempaan suuntaan. Kaikki kunnioitus ja sympatia niille, jotka yrittävät selvitä lasten elämään liittyvistä haasteista yksin.

Toivon jokaisen elämään ainakin yhtä merkityksellistä henkilöä. Sellaista, jonka sydämessä ja ajatuksissa on paikka jonkin toisen niin onnellisille kuin vaikeillekin hetkille ❤️ Minulla se on oma perhe, mutta jollakin toisella se voi olla vaikkapa kaukaisempi sukulainen, ystävä, kummi tai kummilapsi. Ei ole tärkeää kuinka usein on tekemisissä, kunhan toinen on olemassa.


Hyvinvointi. Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, etten ole koskaan kokenut olevani sohvaperuna, ja hyvinvointi on ollut aina tärkeää. Jossain vaiheessa kaipasin kuitenkin lisää motivaatiota urheilemiseen, eikä ruokailutottumuksetkaan olleet parhaalla mahdollisella tasolla. Olen tosi kiitollinen, että tulin hankkineeksi Maikki Marjaniemen keskivartalotreenin. Tutun sanonnan tapaan yksi asia johti toiseen jne. Lopulta päädyin tekemään Maikki Marjaniemen kanssa yhteistyötä. Urheilumotivaation paranemisen myöstä sain myös jonkinlaisen otteen ruokavaliooni. Kannattaa kokeilla jotain uutta lajia, jos kaipaat treenimotivaatiota. Siitä voi seurata vaikka mitä hyvää! Toki aina ei tarvitse jaksaa ja pystyä. Minulla oli jokin aika sitten ajanjakso jolloin tuntui, että päivätyö vei kaiken energian, enkä todellakaan jaksanut tehdä iltaisin muuta kuin käydä kävelyllä koiran kanssa.


Sosiaalinen media. Olen valtavan kiitollinen ja iloinen yhteistöistä, joita olen saanut tehdä sekä pr-tapahtumista, joihin minut on kutsuttu. Kiva päästä jakamaan tietoa hyvistä tuotteista ja mahtavista yrityksistä. Toivon, että joku on inspiroitunut niistä. Totta kai on ollut hienoa tutustua myös uusiin ihmisiin yritysten takana sekä toisiin sisällön tuottajiin. Super paljon kiitoksia yhteistyöstä AIVA Suomi. Brändilähettilään kauteni päättyy nyt 31.12.2024.

Olen iloinen myös siitä, että aloin kirjoittaa tätä blogia, vaikka niin moni blokkaaja on lopettanut. Toisaalta ihmisten tiedetään viihtyvän myös tällaisen hitaan median parissa tässä nopeatempoisessa maailmassa. Itse koen, että kirjoittaminen on sellaista, mitä ainakin osaan parhaiten. Yritän pitää tekstit lyhyinä ja selkeinä. Tiedän, ettei lukijoilla ole loputtomasti aikaa käytössä. Kiitos muuten bloggaamiseen liittyvistä kommenteista, neuvoista ja kannustuksesta Katri Konderla, Tyylimuru ja Sopusointuja.

Ehdota, mikäli sinulla on mielessä jotain, mistä haluaisit minun jakavan täällä blogissa tai Instagramissa.


Kiitos että olet täällä. Hyvää vuoden vaihtumista.

2 Comments LABELS ~ Vapaa-aika

SHARE >>

VAPAAPÄIVÄN VIETTOA JA JOULUISIA JUTTUJA

22.12.2024

Tervetuloa lukemaan mun vapaapäivän vietosta viime perjantaina eli 20.12.2024 Helsingissä❤️
Alla oleva kuva liittyy päivän tekemisiin sen verran, että tarkoitukseni oli mm. fiilistellä kaikkea mahdollista kaunista, kuten kauniita rakennuksia ja näyteikkunoita sekä joulun tunnelmaa. Mielestäni Lova co ikkunoista avautuva näkymä sisälle liikkeeseen on kaikessa tyylikkyydessään hyvä esimerkki tällaisesta 🧡 Muutenkin koko Korkeavuorenkatu taitaa olla monen lemppari Helsingissä.


Varasin pari päivää aikaisemmin 30 min kasvohoidon Kampin Blue Lagoon -kauneushoitolaan tavoitteena saada jonkinasteinen glow kasvoille. En ole testannut näin pikaista kasvohoito aiemmin, mutta wow, tämä toimi! Kasvot sai kyllä uutta hehkua ja kirkkautta. Kannattaa siis kokeilla joskus tällaista vähän nopeampaa freesausta.


Kasvohoidon jälkeen halusin käydä vihdoin testaamassa paljon kehuttua klassikkoa eli Fisken på Diskenin lohikeittoa. Keitto oli kaikkien kehujen arvoinen. Lohi oli pinnalta ihanan rapeaksi paistettu, mutta sisältä juuri sopivan rose. Pisteet myös vastapaistetulle leivälle. Tykkäsin myös palvelusta ja sisustuksesta. Kysyin muuten Instagram storyssa mielipidettä yksin ulkona syömisestä. Vähän yli puolet oli sitä mieltä, että menettelee, reilu kolmannes tykkäsi paljon ja pieni osa piti tätä vähintäänkin epämiellyttävänä. Itse kuulun tykkään paljon -tiimiin.


Lounaan jälkeen kävin katsomassa aina niin ihanaa Ekbergin jouluikkunaa. Nappasin samalla kahvin mukaan. Helsinki on kyllä todella tunnelmallinen ja jouluinen.


Ekbergiltä suuntasin Korkeavuorenkadulle Helsinki Vintage Concept Storeen ihastelemaan erityisesti Sesannen myynnissä olevia tuotteita ja nauttimaan pikkuisia jouluherkkuja. Sesannella olikin paljon ihania juttuja, joista osa on tuotu Espanjasta saakka. Kotiin viemisenä lähti pienoinen joululahja (tuhannet kiitokset tästä) ja ostamani tarjoiluastia. Tiesitkö muuten, että nuo kuvassa näkyvät pienet jälkiruokamaljat ovat suosittuja tällä hetkellä? Itsekin tekisi mieli hankkia sellaiset, mutta jätin tämän vielä mietintään, kun tuntuu että näin joulun alla on tullut hankittua kaikenlaista, vaikkakin pääasiassa lahjaksi. Huomaa muuten tuo hauska yksityiskohta kuvassa olevalla tarjottimella eli hyasintti cocktaillasissa 🪻🍸 Hauska vinkki vaikkapa viemäseksi kylään tai yllätykseksi naapurille.


Lopuksi kävin vielä Ravintola Murussa hakemassa mieheni tilaamat joululaatikot. Tarkoitukseni oli tehdä laatikot itse, mutta Murun tarjous oli niin houkutteleva, että päädyin paistamaan vain bataattilaatikon. Oli muuten hauska yllätys, kun Murussa oli töissä eräs tuttava niiltä ajoilta, kun vanhempi tytär pelasi koripalloa Tapiolan Hongassa. Hän pakkasi laatikot kangaskassiin, vaihdettiin pikaiset kuulumiset ja minä lähdin aurinkoisessa säässä Kamppiin ja sieltä bussilla kotiin. Espoossa vanhempi tytär tuli koiran kanssa vastaan.


Kiitos kun luit. Toivotan sinulle hyvää joulua 🎅🎄

Leave a Comment LABELS ~ Vapaa-aika

SHARE >>

TOMAATTIKEITTO JA TUNACADOTOASTIT

8.12.2024

Valmistettiin vanhemman tyttären kanssa lounaaksi TikTok -resepteillä tomaattikeittoa (@tiitucarina) ja tunacadotoasteja (@viljalindbomm). Kannattaa kokeilla, sillä nämä ovat todella helppoja ja maistuvia!

TOMAATTIKEITTO
Ainekset:
4 isoa tomaattia
1 rasia miniluumutomaatteja (ohjeen mukaan pieni rasia, mutta me käytettiin iso)
1 keltasipuli
1 suippopaprika
Valkosipulin kynsiä (käytettiin 4 kpl)
Oliiviöljyä
Vettä (itse ei käytetty)
Sormisuolaa (Maldon)
Pippuria
Kasvisliemikuutio (itse ei käytetty)
200 g pippurituorejuustoa (tämä puuttui alkuperäisestä ohjeesta)
2 dl kuohukermaa

Työvaiheet:
Pilko vihannekset uunivuokaan.
Kaada päälle oliiviöljy. Lisää suola ja pippuri.
Paista uunissa 200 asteessa n. 30min.
Kaada vihannekset kattilaan ja lisää vesi (itse ei käytetty vettä).
Sekoita seos sileäksi sauvasekoittimella.
Lisää tuorejuusto ja kuohukerma. Sekoita kunnes tuorejuusto on sulanut.

TUNACADOTOASTIT
Ainekset:
1 prk tonnikalaa
punasipuli (itse käytettiin keltasipulia)
Ruohosipulia
Tilliä
Majoneesia
Suolaa, pippuria ja chilimaustetta (nämä puuttui alkuperäisestä ohjeesta)
Sitruunamehua (tämä puuttui alkuperäisestä ohjeesta)
Avokadoa
Pestoa
Mozarellaa (tämä puuttui alkuperäisestä ohjeesta)

Työvaiheet:
Hienonna sipuli, ruohosipuli ja tilli.
Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa.
Viipaloi avokaado ja mozarella.
Paahda ruisleipäviipaleet.
Levitä leivän toiselle kannelle pesto ja toiselle tonnikalatahna.
Lisää avokadoa ja mozarellaa.
Laita leivän puolikkaat vastakkain ja kääri paperiin tarjoilua varten.


Kiitos kuin luit. Jätä kommentti, mikäli aiot testata tai testasit reseptejä ❤️





Leave a Comment LABELS ~ Ruoka ja leivonta

SHARE >>

I LOVE ME -MESSUT JA MUITA VIIKONLOPUN KUULUMISIA

1.12.2024

Pääsylippu I love me -messuille saatu: Aiva 💋

Lopetin työt perjantaina jo klo 11, ja suuntasin I love me -messuille. Vietin aikaa ensin yksin, kunnes vanhempi tytär pääsi koulusta ja liittyi seuraani. Oli mukava kierrellä katselemassa osastoilla sekä nähdä vanhoja ja uusia tuttuja. Ihanat messut, mikäli kauneus, muoti tai hyvinvointi kiinnostaa yhtään ❤️

Ensisijainen tarkoitukseni oli käydä yhteistyökumppani Aivan osastolla. Minulla on ollut kunnia toimia Aivan brändilähettiläänä maaliskuun alusta tämän kuun loppuun saakka. Vaihdettiin kuulumisia ja sain mukaani ihanan tuotepaketin. En tiedä oletko kokeillut Aivan tuotteita, mutta suosittelen! Koko kasvojen ja vartalon ihon hoito onnistuu todellakin kahdella tuotteella, öljyllä ja voiteella. Lisäksi valikoimasta löytyy shampoo ja hoitoaine, kaksi aurinkovoidetta sekä ihonhoitokapselit. Jos näistä täytyisi valita yksi suosikki, niin kyllä se on nuo kapselit. Ihan uskomattoman tehokas kollageenituotannon tehostaja! Aivan tuotteet on muuten loistava valinta, jos haluat hankkia pukinkonttiin jotain punaista ja hyödyllistä yksinkertaisen kauniissa pakkauksissa🎁

Aivan osastolla oli ihana bonus, sillä Miisa Kuoppa, miisafacefit kertoi kasvojoogasta ja antoi super hyviä vinkkejä. Olen kokeillut kasvojoogaa muutama vuosi sitten, mutta jostain syystä se jäi todellakin parin kerran kokeiluun. Miisalta sai hyviä käytännön vinkkejä. Paras oivallus ja oppi oli, että ajan puutteesta kasvojooga ei ainakaan ole kiinni, sillä liikkeet ovat helppoja, ja ne voi jakaa pieniin osiin. Kasvojoogaa voi todellakin tehdä aivan muualla kuin peilin edessä, vaikkapa lenkillä koiran kanssa. Niinpä olenkin ihan varma, että pienet kasvojoogahetket jäävät osaksi hyvinvointitekojani. Ota Miisan Instagram seurantaan, mikäli kaipaat kivoja liikkeitä tai motivaatiota kasvojoogaan!


Toinen noston arvoinen brändi on ihana kotimainen CaTe Nordic Beauty. Sain kyseisen yrityksen tuotteita jokin aika sitten, ja ihastui niihin. Täydensinkin nyt varastoa jo ennakkoon parilla suosikillani eli puhdistusbalmilla ja kasvovoiteella. Näiden tuotteiden hedelmäinen tuoksu on hurmaava, ja teho hyvä. Tämänkin yrityksen tuotteisiin kannattaa ehdottomasti tutustua!


Lauantaina kävin kuopuksen kanssa kylässä ystäväni ja hänen poikansa luona. Syötiin joulupuuroa, torttuja ja muita pieniä jouluherkkuja. Sain vielä mukaan tilaamani kynttilät, joita ystävän pojan luokka myi. Ihan kuin olisi ollut pikkujouluissa 🎄🎅

Etupihan omenapuukin sai vihdoin kausivalot. Olisi kiva hankkia ja koristella joulukuusi, mutta se saa kyllä vielä odottaa. Meille on tulossa aito kuusi, eikä haluta uusia sitä ennen joulua, vaan saman yksilön olisi tarkoitus kestää joulun välipäiviin saakka. Onneksi joulua voi fiilistellä monin muin tavoin jo tässä vaiheessa, vaikka kaikki lisävalaistus onkin tervetullutta.

En osaa sanoa kumpi on mukavampaa, joulun odotus vai itse joulu. Se on ainakin varmaa, että lasten jouluinen puuhastelu on jotain todella ihanaa. Ensimmäisen adventin kruunasi kuopuksen ja hänen ystävänsä leipomat joulutortut. Lidlin päärynä-kinuski-marmeladi pääsi suosikikseni.


Onko sulla ollut kiva viikonloppu?

2 Comments LABELS ~ KAUNEUS, Vapaa-aika

SHARE >>

LYHYT TYÖPÄIVÄ JA JOULUFIILISTELYÄ

14.11.2024

Täällä blogissa on ollut pidempi tauko, kuin mitä olisin halunnut. Syy on yksinkertaisesti se, että olen tehnyt tavallista pidempiä työpäiviä, ja viettänyt ne pääasiassa tietokoneella. Ei siis ole tehnyt mieli avata konetta työpäivän jälkeen. No mutta täällä ollaan taas, ja ajattelin kertoa mitä puuhailin tänään, kun lopetin työt jo ennen puolta päivää.

Teen pääasiassa etätöitä, mutta tänään olin poikkeuksellisesti kohdekäynnillä Helsingin keskustan tuntumassa. Lopetin tosiaan työt tosi aikaisin, ja suuntasin ihan ensiksi Andiatan myymälään glögille. Andiatan tuotteet on kyllä ihania. Mukaan tarttui kuitenkin mukavat tuntuiset lapaset sekä kaikille materiaaleille tarkoitettu vaateharja sekä harjan puhdistaja. En tiedä oletteko huomanneet saman, mutta ainakin mun someen on tullut viime aikoina paljon villan hoitoon liittyviä juttuja. Kiva niin, sillä oikeat hoitotoimet lisäävät vaatteiden käyttöikää.

Andiatalla kyllä osataan tuotteiden esillepano ja paketointi, asiakaspalvelusta puhumattakaan! Minusta ne kaikki ovat tärkeä osa ostokokemusta. Andiata on ehdottomasti yksi suosikki brändeistäni.


Andiatan jälkeen suuntasin Fredrikintorille, sillä mieli on tehnyt jo pidempään Green Hippon avokadopastaa 🥑🍝

Aivan Green Hippon vieressä on maailman ihanin hyvän mielen putiikki Tresorie. Jo pelkät näyteikkunat on aina elämys, puhumattakaan siitä, kun astut sisään liikkeeseen. Teille kenellä ei ole mahdollisuutta pistäytyä Helsingissä: Tresoriella on myös nettimyymälä. Kannatta vierailla liikkeessä tai netissä!

Ostin pari ihanaa joulukoristetta, mutta kaksi muutakin jäi kiinnostelemaan. Ehkä tänne täytyy palata vielä viikonloppuna.


Kävin katsomassa myös Stockmannin jouluikkunaa. Stockmannin joulupuoti on myös ihana. Sieltä löytyy joulukoristeita ja muuta jouluaiheista jokaiseen makuun. Hankin parit uudet jouluvalot ja ensimmäiset joululahjat.

En ole varsinaisesti makukahvien ystävä, mutta tämän päivän teemaan ja tunnelmaan sopi Fazerin piparkakkulatte ☕


Tunnelmallista marraskuun jatkoa ja kiitos kun luit ❤️
Odotatko sä jo joulua?

Leave a Comment LABELS ~ KOTI JA SISUSTUS, Muoti ja tyyli, Vapaa-aika

SHARE >>

SYYSLOMAN KUULUMISIA JA TEKEMISIÄ

20.10.2024

Minulla ja tytöillä on ollut tämä viikko syyslomaa. On ollut kiva nukkua tavallista vähän pidempään sekä syödä aamiainen ja laittautua rauhassa. Olen käynyt kolmena aamuna kuntosalilla. Kyllä päivä alkaa mukavammin, kun sen voi aloittaa kuntoilemalla! Kuntosalikäynnit on osa kaupallista yhteistyötä, josta kerron myöhemmin. Lomalla on tullut myös valvottua tavallista pidempää ilman huolta seuraavan aamun jaksamisesta.

Ollaan myös hoidettu yhdessä erilaisia pieniä asioita. Käytettiin koira trimmattavana, hankittiin tarvikkeita ensi viikonloppuna vietettäville kuopuksen kaverisynttäreille ja otettiin kuopukselle influenssarokotus Rokotepalvelussa (aikataulusyistä esikoisen vuoro on ensi viikolla). Rokotepalvelun toimintaa voi todella kutsua palveluksi. Saat tarvitsemasi rokotukset edullisesti ilman ajanvarausta, eikä sinun tarvitse hankkia reseptiä tai rokoteainetta etukäteen. Kaappejakin on tullut siivottua lomalla. Voi miten paljon kaikkea päätyikään taas kierrätykseen ja roskikseen. Minulle kaappien siivoaminen on rentouttavaa puuhaa, eikä yhtään harmita tehdä sitä lomallakaan.

Vähän tavanomaisesta arjesta poiketen vietettiin tyttöjen ja koiran kanssa alkuviikosta staycation ScandicHelsinki Hub -hotellissa. Tämä noin kaksi vuotta sitten vanhaan kirjapainotaloon avattu hotelli oli jokseenkin tuttu, sillä järjestin sinne hiljattain yhden työpajan töiden puitteissa. Hotellin tilat ovat siistit ilman kulumisen merkkejä, yleisilme moderni ja huoneet kivan loft-tyyliset. Hotellin sijainti on aivan loistava, suoraan vanhaa kirkkopuistoa vastapäätä. Kyseinen kohde sopi tarpeisiimme todella mainiosti.

Lokakuinen Helsinki oli kyllä kaunis illalla, kun kävin kävelyllä ensin koiran kanssa ja myöhemmin vielä yksin. Talven tulon tosin huomasi siinä, että ilta alkoi viilentyä aika nopeasti.

Kiva todeta jälleen, että aina ei tarvitse suurta ja ihmeellistä tekemistä. Ihan pienikin yhden yön poikkeama kivassa paikassa, yhdessä olo ja matkalaisten toiveiden toteutuminen riittää. Tyttöjen suunnitelmissa oli käydä shoppailemassa, tilata jotain hyvää ruokaa hotellihuoneeseen ja päästä kylpyammeeseen. Itse haaveilin pääseväni kuvaamaan kirkkopuistoa ja sen ympäristöä iltavalaistuksessa ihan rauhassa. Kaikki nämä pienet, suuret toiveet toteutuivat 🛍️ 🍣🛀 Miniloma oli onnistunut ❤️


Lauantaina käytiin miehen ja kuopuksen kanssa Koiramäen Pajutallilla Tuusulassa. Tämä paikka on ihastuttava koko perheen kohde, joka mukautuu aina meneillään olevaan tai tulevaan sesonkiin. Pihapiiri itsessään on viihtyisä. Tällä hetkellä sieltä löytyy mm. kurpitsoita, koristekaaleja ja kukkia vaikka kotiin ostettavaksi. Lisäksi myynnissä on pajusta valmistettuja tuotteita, pientä sisustustavaraa ja lankoja. Kahvilasta saa suolaisia ja makeita herkkuja. Alueelta löytyy myös mm. peikkometsä, museoaitta ja lasten aitta. Kaneja, kanoja ja lampaita pääsee ihastelemaan lokakuun loppuun saakka. Tässä ei ollut edes kaikki se, mitä Koiramäen Pajutallilta löytyy. Kannattaa ehdottomasti vierailla, sillä näin ihanaa paikkaa et löydä muualta! Huom. talvitauko 4.11.24-1.3.25.


Kiitos, että luit ja ihanaa lokakuun loppua 🧡

2 Comments LABELS ~ Vapaa-aika

SHARE >>

TERVEISIÄ HABITARESTA

15.9.2024

Habitare-lippu saatu: Sesanne.

Kirjoitan tässä postauksessa muutamasta Habitaressa minua ilahduttaneesta yrityksestä tai tuotteesta. Tämä ei siis ole mikään kattava luonnehdinta tai analyysi tapahtumasta, vaan juttu keskittyy yksittäisiin, enemmän tai vähemmän sattumanvaraisiin yksityiskohtiin.

Ainoa Habitare-ostokseni oli kiva seinäpeili Sesannelta. Peili on kyllä seinällä, mutta kuvan tulee myöhemmin🪞Sesanneen kannattaa tutustua, mikäli etsit hyvää mieltä ja silmäniloa tuottavia vintage astioita, esineitä, huonekaluja tai tauluja 🍬🍭 Nettimyymälän lisäksi löydät yrityksen ihanasta Helsinki Vintage Concept Store -liikkeestä Helsingin Korkeavuorenkadulla. Kyseinen katu on muuten yksi suosikeistani Helsingissä.






Millainen huonekalu vetää sinua puoleensa? Itseäni puhuttelee yleensä ensimmäisenä kaunis ja pelkistetty muotoilu. Ominaisuuksia testataan vasta sen jälkeen. Tämä vuoden 2024 kalustesuunnittelija Petra Lasseniuksen nojatuoli oli kaikin puolin ihana! Se oli niin mukava ja söpö, aivan kuin olisi istunut ison lampaan tai nallen syliin.

Itseäni puhuttelevaa muotoilua edusti myös Maija Puoskarin maljakot. Niin kauniita muotoja ja värejä! Valikoimasta löytyy muitakin tuotteita, kuten hauskoja valaisimia ja aterimia.

Omalla budget listilläni on ollut jo jonkun aikaa jotain Carl Hansen & Sønilta. Luultavasti jotain pientä, sillä huonekalu-tilanne on meillä aika hyvä.

Mulla on muuten hyvin moninainen sisustusmaku. Kotoa löytyy uutta ja vanhaa, pelkistettyä valkoista sekä joitain överi värikkäitä yksityiskohtia. Näistä värikkäistä yksityiskohdista löytyy pari sellaista, jotka haluan esitellä teille jossain vaiheessa. Toinen on hankittu uutena, ja toinen on löytynyt roskalavalta.


Nyt mun täytyy mennä auttamaan muuta perhettä viikkosiivouksessa.

Kiitos kun luit ❤️ Onko sinulla jotain tiettyä sisustusesinettä, huonekalua tms, josta haaveilet?

Leave a Comment LABELS ~ KOTI JA SISUSTUS

SHARE >>

BANSKYN NÄYTTELY JA UUSI LOUNASKOKEMUS TALLINNASSA

8.9.2024

Vietettiin perheen kanssa lauantaipäivä Tallinnassa. Matkan pääasiallinen tarkoitus oli käydä Banskyn näyttelyssä. The Mystery of Bansky – A Genius Mind oli kerrassaan upea, osittain hauska ja erityisesti vaikuttava ja puhutteleva näyttely, jossa on esillä monelle tutun, anonyymin bristolilaisen taitelijan kuuluisat teokset. Kannattaa ehdottomasti käydä, mikäli tämä on jäänyt vielä väliin. Näyttely on avoinna 27.10.2024 saakka.


Käytiin lounaalla Banskyn näyttelyn lähellä, Literaat -nimisessä paikassa, ravintolassa kirjakaupan sisällä. Tilattiin hampurilaisia + ranskalaisia, nizzan salaattia ja kanapastaa 🍔🍟🥗🍝 Kaikilla oli todella hyvät annokset, palvelu ystävällistä ja miljöö kiva, vähän erilainen. Suosituksemme tälle paikalle!

Tallinnassa oli taas paljon katseltavaa, ihmeteltävää ja kuvattavaa. Löytyi myös kivoja, koko perheelle sopivia lyhyeen hengailuun sopivia spotteja, kuten riippukeinuja ja erilaisia istuimia kukkaistutuksineen. Illalla Helsingin satamassa Bolt-kyytiä odottaessa juteltiin siitä, mikä oli parasta päivässä. Kukaan ei oikein osannut nimetä yhtä asiaa, vaan koko päivä oli kiva ja onnistunut! Parasta oli kuitenkin päästä kotiin hoitajien kanssa olleen Osku-koiran luo ❤️


Mukavaa uutta viikkoa ja kiitos kun luit postauksen ❤️

4 Comments LABELS ~ Vapaa-aika

SHARE >>

UNELMIEN MEKKO JA TERVETULOA SYKSY

1.9.2024

Haaveilin pitkään jostain Almada Labelin vaatteesta. Jonkin ajan asiaa pohdittuani Noma-palmikkoneulemekko osoittautui itselleni parhaaksi valinnaksi. Tällä mekolla pärjäisin monessa syksyn ja talven tilaisuudessa, ja se olisi oiva valinta myös hiihtoloman pitkälle lentomatkalle. Tilasin vaalean mekon suoraan Almadalta. Tilaus ja toimitus sujuivat kätevästi.

Lämpimästä säästä johtuen en ole päässyt käyttämään mekkoa sovitusta lukuun ottamatta. Mekko osoittautui kuitenkin heti ihana pehmeäksi, kevyeksi ja kaikin puolin miellyttäväksi päällä. Eniten itseni yllätti positiivisesti se, kuinka helposti mekko mahtuu trenssin alle. Osa teistä tietää, että minulla on monia vaatteita kahdessa tai useammassa värissä. Niinpä tilasin mekon myös mustana. Nyt saa syksy tulla minun ja mekkojen puolesta 🍂🍁

Kivaa syyskuun alkua 🧡 Tykkäätkö syyspukeutumisesta?

Mekko: Almada Label

Laukku: Mulberry / Louis Vuitton

Kengät: Lanvin / Wonders

Aurinkolasit: Mulberry / Tyttären repertuaarista

Leave a Comment LABELS ~ Muoti ja tyyli

SHARE >>
« Previous Page
Next Page »

Tervetuloa blogiini!

SOMETILIT

  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest
  • TikTok

Recent Posts

  • TIKTOKISSA TRENDAAVA KANAKOTZONE
  • AAMUPÄIVÄ FALLKULLAN KOTIELÄINTILALLA
  • PÄÄSIÄISEN PARAS JÄLKIRUOKA
  • KAKSI ERILAISTA SUOSITUSTA: RAVINTOLA HELSINGISSÄ JA TREENIKENGÄT
  • KAIKIN PUOLIN SOPIVA AAMIAINEN JA IHANA MATCHAKAHVILA HELSINGISSÄ

Recent Comments

  • jaana.alapulli@outlook.com on POKE BOWL
  • Tyylimurun Tiina on POKE BOWL
  • jaana.alapulli@outlook.com on KIITOS 2024
  • Reija on KIITOS 2024
  • jaana.alapulli@outlook.com on I LOVE ME -MESSUT JA MUITA VIIKONLOPUN KUULUMISIA
THEME BY ECLAIR DESIGNS